Friisiläishevosten historia, jalostus, luonne ja ominaisuudet

friisiläishevonen

Friisiläishevonen, yksi Euroopan vanhimmista hevosroduista, on kotoisin Alankomaista. Vanhimmat merkit friisiläishevosista on jo ennen keskiaikaa, mutta varsinainen kehitystyö alkoi keskiajalla, kun haarniskoihin pukeutuneet ritarit tarvitsivat jaksavia mutta kuitenkin nopeita ja ketteriä ratsuja. Myöhemmin friisiläistä käytettiin maataloudessa sekä veto- että vaunuhevosena. Nykyisin friisiläisiä käytetään mm valjakoissa ja ratsuina. Näyttävän ja yhtenäisen ulkomuodon vuoksi friisiläiset soveltuvat hyvin myös sirkukseen ja erilaisiin näytöksiin. Friisiläishevosessa on sekä lämmin- että kylmäverihevosen piirteitä.

friisiläisten jalostus

Friisiläishevosta on käytetty paljon myös muiden rotujen jalostamiseen mm Venäjällä ja Englannissa. Runsas käyttö risteysjalostuksessa uhkasi rodun puhtaana säilymistä, ja niinpä vuonna 1879 perustettiin friisiläishevosten kantakirjayhdistys suojelemaan rotua. Het Friesch Paarden-Stamboek, FPS, onkin Alankomaiden vanhin ja toiseksi suurin kantakirja, johon on tällä hetkellä rekisteröity noin 40000 friisiläishevosta. 1960-luvulla rotu oli jo katoamassa, vain tuhatkunta friisiläishevosta oli kantakirjassa, mutta kiitos uutterien, rodun loistaviin ominaisuuksiin sekä puhtaaseen jalostustyöhön uskovien kasvattajien, rotu saatiin pelastettua.

ominaisuudet, rakenne ja luonne

Friisiläishevoset ovat säkäkorkeudeltaan noin 150-170 cm. Kantakirjattavan oriin tulee olla yli 160 cm korkea. Luonne on rauhallinen, lempeä ja hyvin sosiaalinen, mutta kuitenkin vireä. Väri on lähes poikkeuksetta musta, joka tosin saattaa haalistua auringossa ruskean näköiseksi, ja valkoisena merkkinä saa olla korkeintaan pieni tähti otsalla. Jouhet ja vuohiskarvat ovat tuuheat ja usein hieman kihartuvat. Rakenne on pitkälti kylmäverityyppiä. Pää on pieni, suora tai hieman kovera ja jalo, kaula kaareva ja lavat leveät. Runko on tiivis, syvä ja lihaksikas, ja takaosa vahva. Hännänkiinnitys on melko matalalla. Jalkojen luusto on vahva ja jalka-asennot hyvät.